Takaisin

HAEMME ASIANTUNTIJAA

Kiinnostaako opiskelijoiden ohjaus? Haluatko tehdä töitä sen eteen, että jokaisen opiskelijan taival korkeakouluopintojen parissa olisi mahdollisimman sujuva ja mielekäs? Haaga-Helian opiskelijakunta Helga etsii tutoroinnin, liikunnan ja tapahtumien asiantuntijaa.

Tutorointi eri muodoissaan on opiskelijakunnan toiminnan näkyvimpiä osia. Asiantuntija vastaa, yhdessä hallituksen kanssa, tutortoiminnasta kokonaisuudessaan: aina tutoreiden rekrytoinneista, koulutuksiin ja jatkuvaan yhteydenpitoon sekä lopulta palautteeseen ja tutoroinnin opinnollistamiseen opintojakson kautta.

Tehtävässään asiantuntija tekee tiivistä yhteistyötä paitsi jokaisen tutorin myös korkeakoulun ohjaushenkilöstön kanssa. Asiantuntija pääsee kehittämään tutoroinnin mallia myös yhdessä kollegoidensa kanssa kuuden pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan yhteisen Opku6-kehitysprojektin myötä.

Tutoroinnin ohella asiantuntija toimii opiskelijakunnan yhteyshenkilönä Zone-liikuntapalveluiden suuntaan. Lisäksi asiantuntija kartuttaa tapahtumatuotannon asiantuntemusta ja levittää sitä muun organisaation käyttöön.

Työhön kuuluu Helgan palvelu- ja tapahtumaprosesseista vastaavan palvelut ja tapahtumat -tiimin toimintaan osallistumista. Tehtävän tarkempi sisältö on mahdollista räätälöidä valittavan henkilön aiemman osaamisen ja kiinnostuksen mukaisesti, kuitenkin painottuen tutortoiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja koordinointiin.

Edellytämme:
– alempaa korkeakoulututkintoa tai loppusuoralla olevia korkeakouluopintoja
– hyvää suomen sekä englannin suullista ja kirjallista taitoa, muu kielitaito on plussaa
– vuorovaikutustaitoja
– kokonaisymmärrystä opintojen ohjauksesta, korkeakoululiikunnasta sekä tapahtumatuotannosta
– valmiutta itsenäiseen työskentelyyn

Arvostamme:
– ammattikorkeakouluopintoja
– korkeakoulutuksen ja opiskelijakulttuurin laajempaa tuntemusta
– aiempaa kokemusta opiskelijakuntatoiminnasta tai muusta järjestötoiminnasta
– käytännön kokemusta tutortoiminnasta

Tarjoamme monipuolisen, haasteellisen ja vastuullisen työn viihtyisässä ja nuorekkaassa ympäristössä.

Asiantuntijan tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva ja kokopäiväinen (viikkotyöaika on 37,5 tuntia). Työ alkaa sopimuksen mukaan marras-joulukuussa. Tehtävään sovelletaan ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien työehtosopimusta. Palkkaus on TES:n tason IV mukainen.

Lisätietoja tehtävästä ja työnhausta antaa virka-aikana toiminnanjohtaja Jani Mäntysaari (jani.mantysaari@helga.fi).

Vapaamuotoiset hakemukset mahdollisine ansioluetteloineen ja suosittelijoineen osoitteeseen jani.mantysaari@helga.fi. Sähköpostin otsikkoriville ”Asiantuntija”. Muulla tavoin toimitettuja hakemuksia ei huomioida.

Haku on auki, kunnes sopiva henkilö löytyy. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluihin, joista informoidaan tarpeen mukaan niitä hakijoita, joita ne koskettavat.

Haaga-Helian opiskelijakunta Helga on 5000 jäsenen muodostama Haaga-Helian opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Vaikka toimisto sijaitsee Pasilassa, Haaga-Helian opiskelijakunta Helga toimii kaikilla Haaga-Helian kampuspaikkakunnilla: Helsingissä, Porvoossa ja Heinolassa.