Takaisin

HELGAN HYVINVOINNIN VUOSI 2019/2020

Helga toteuttaa lukuvuoden 2019 aikana laajamittaisen Hyvinvoinnin vuosi -kampanjan, jonka tavoitteena on tietoisuuden lisääminen paitsi opiskelijan käytettävissä olevasta turvaverkosta sekä hyvinvointia tukevista palveluista myös näiden ongelmien olemassaolosta. Toisena kampanjan teemana on välittävän ilmapiirin ja välittämisen kulttuurin rakentaminen koko korkeakouluyhteisössä ja sosiaalisen vastuun kehittäminen opiskelijahyvinvoinnin kautta.

Hyvinvoinnin vuoden aikana paneudumme hyvinvoinnin eri osa-alueisiin ja hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin, kuten yhteisöön, onnellisuuteen, elämäntapoihin, kiusaamiseen ja stressinhallintaan. Jokaiselle teemalle on varattu oma kuukausi, jonka aikana jaamme tietoa somessa ja nettisivuillamme, sekä järjestämme erilaisia tempauksia ympäri Haaga-Helian kampuksia.

Kampanjan idean taustalla ovat Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen (KOTT 2016) huolestuttavat havainnot muun muassa siitä, että joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla on psyykkisiä vaikeuksia (väsymys, uniongelmat, oppimisvaikeudet, keskittymisvaikeudet, masentuneisuus, ahdistuneisuus, jännittyneisyys, jatkuva ylirasitus, itsensä kokeminen onnettomaksi jne). Toivomme kampanjan antavan avaimet näiden ongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoitamiseen.

Lue lisää Hyvinvoinnin Vuosi -kampanjan sivuilta!