Maaliskuu: Älä stressaa

#ÄläStressaa

“Elämä on 10% mitä sinulle tapahtuu ja 90% miten reagoit siihen”
-Lou Holtz

 

Stressaa terveesti

Stressi on täysin normaalia; avain, kuten missä tahansa muussa asiassa, on kohtuus. Parhaimmillaan stressi voi auttaa motivoimaan meitä toimimaan tehokkaammin ja saavuttamaan tavoitteemme. Liiallinen ja pitkäaikainen stressi on kuitenkin vaaraksi terveydelle. Siksi on hyvä oppia pitämään taukoja ja tunnistamaan omat rajoitteet, eikä asettamaan itselle epärealistisia tavoitteita. Stressiä aiheuttavat eri ihmisille eri asiat, joten itsetuntemus sekä omien stressinlaukaisimien tunnistaminen ovat äärimmäisen tärkeitä henkilökohtaisessa stressinhallinnassa.

Stressi ei kuitenkaan ole pelkästään yksilöllistä; yhteisön asettama paine ja odotukset vaikuttavat tuntemaamme stressiin valtavasti. Sen lisäksi, että kannustamme itseämme terveeseen stressinhallintaan on tärkeää kannustaa siihen myös muita yhteiskunnan jäseniä. 

 

Mitä maaliskuussa tapahtuu?

Läpi maaliskuun Helga tulee jakamaan tietoa stressin- ja ajanhallintatekniikoista. Tulemme syventymään stressin aiheuttajien tunnistamiseen, hyviin stressinhallintakeinoihin, mistä löytää apua, sekä tarjoamme vinkkejä ajanhallintaan. Tulemme myös järjestämään “tauon” jokaisella campuksella yhteistiössä Haaga-Helian kanssa. Taukojen tarkoituksena on tarjota sinulle mahdollisuus irtautua hetkeksi arkirutiineistasi, sekä tarjota stressiä lievittäviä aktiviteettejä, kuten taukojumppaa. Toivomme, että opiskelijat kaikilla kampuksilla ottavat hyödyn irti tästä mahdollisuudesta ja tulevat oppimaan lisää stressinhallinnasta.