Takaisin

Nelli Pihlasviita edunvalvonnan ja vaikuttamisen asiantuntijaksi

Haaga-Helian opiskelijakunta Helgan hallitus on valinnut edunvalvonnan ja vaikuttamisen asiantuntijaksi kätilöksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa opiskelevan Nelli Pihlasviidan, 25.

Tehtävässään Pihlasviita tulee työskentelemään Helgan edunvalvontatiimissä. Hänen vastuullaan on opiskelijakunnan strategiassa erityisesti korostettu edunvalvontatyön kehittäminen niin korkeakoulu- kuin kuntatasolla.

“Olen valinnastani erittäin innoissani! On hienoa päästä takaisin opiskelijoiden edunvalvonnan pariin sekä kohdata uusia haasteita”, Pihlasviita kertoo.

Pihlasviita on aiemmin toiminut muun muassa Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen jäsenenä sekä Opiskelijayhdistys TXO:n hallituksessa niin jäsenenä, varapuheenjohtajana kuin puheenjohtajana. Lisäksi hän on toiminut kuluvalla toimikaudella Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksessa sekä METKAn edustajistossa. Pihlasviita on tehtävissään kartuttanut monipuolisesti kokemusta ja osaamista politiikan eri tasoilta.

“Uskon Nellin tuovan edunvalvonnan kehittämiseen uudenlaista näkökulmaa, tuoreita ajatuksia ja intoa lähteä toteuttamaan näitä ideoita käytännössä, mikä nostaa Helgan edunvalvontatoiminnan aivan uudelle tasolle”, toteaa toiminnanjohtaja Jani Mäntysaari.

Helgan toimiston väki toivottaa Nellin lämpimästi tervetulleeksi porukkaan. Nelli Pihlasviita aloittaa uudessa tehtävässään 19. marraskuuta.

 

Lisätietoja:
Jani Mäntysaari
toiminnanjohtaja
jani.mantysaari@helga.fi