Sanakirja

0-9

8 Päivän Wappu : 11 päivää kestävä sarja vapputapahtumia, joka huipentuu 1. toukokuuta. Nimi on pysynyt muuttumattomana tapahtumien (ja samalla päivien) lisääntyessä aikojen saatossa.

A

AHOT: Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamisen, eli aiempien opintojen tai työkokemuksen hyväksilukeminen.

Ainejärjestö : Yhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää saman koulutusohjelman opiskelijoita, ajaa näiden etuja ja järjestää toimintaa.

Alumni : Oppilaitoksesta valmistunut henkilö. Haaga-Helialla on laaja alumniverkosto, johon opiskelija voi liittyä valmistuttuaan.

Appro : Approjen ideana on kiertää merkittyjä baareja ja kerätä leimoja suorituspassiin. Kerättyäsi riittävän määrän leimoja voit lunastaa suorituspassillasi haalarimerkin.

Asio : Haaga-Helian tilakalenteri, josta selviää henkilökunnan ja kurssien tilavaraukset osoitteessa asio-public.haaga-helia.fi

ASSI : Johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelma.

Atkins ry : Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn koulutusohjelman aineyhdistys.

B

BITE: Business Information Technology –koulutusohjelma.

E

Edunvalvonta : vaikuttamistyötä, jolla pyritään ylläpitämään ja kehittämään opiskelijan asemaa sekä koulutuksen ja hyvinvoinnin laatua.

Edustajisto: Edustajisto käyttää opiskelijakunnan ylintä päätösvaltaa. Edustajisto koostuu 20 varsinaisesta jäsenestä sekä 10 varajäsenestä, jotka valitaan ehdolle asettuneista vaalikelpoisista helgalaisista.

F

Frank : Opiskelijoiden etupalvelu osoitteessa frank.fi.

FINA: Finanssi- ja talousasiantuntijan koulutusohjelma.

Fuksi : Ensimmäisen lukuvuoden opiskelija (fuksivuosi koostuu kahdesta lukukaudesta).

Fuksiaiset : Helgan järjestämä tervetuliaistapahtuma fukseille. Koostuu päivärastikierroksesta ja jatkoista. Illan jatkoille tervetulleita myös muut kuin fuksit. Nöyryyttäminen, haukkuminen tai vaatteiden sotkeminen ei kuulu Helgan fuksiaisiin.

G

GLOBBA: International Business –koulutusohjelma.

H

H2 : Haaga-Helian opiskelijalehti, jota kustantaa opiskelijakunta Helga.

Hattara ry : Haaga-Helian Malmin toimipisteen paikallisyhdistys.

HELI: Liiketalouden koulutusohjelma Helsingissä.

Helga : Haaga-Helian opiskelijakunta.

HePo ry : Haaga-Helian Porvoon toimipisteen paikallisyhdistys.

HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma.

HOTEM: Hospitality, Tourism and Experience Management –koulutusohjelma.

HOTRA: Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon koulutusohjelma.

HSOY ry : Haaga-Helia ammattikorkeakoulun assistenttityön opiskelijoiden aineyhdistys.

J

JOURA : Journalismin koulutusohjelma

L

LIIPO: Liiketalouden koulutusohjelma Porvoossa.

M

MATKA: Yleisnimitys reissulle, mutta myös Matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelma.

MUBBA: Multilingual Management Assistants -koulutusohjelma

MyNet : opiskelijan henkilökohtainen digitaalinen infopankki, josta löydät tiedot sujuvaan opiskeluun.

MYYNTI : Myyntityön koulutusohjelma.

N

Neuvottelukunta: Neuvottelukunnissa koulun henkilöstön, opiskelijoiden ja yrityselämän edustajat tapaavat ja suunnittelevat koulutusta ja kurssien toteutusta yhteisistä lähtökohdista. Jokaisella koulutusohjelmalla/kampuksella on omansa.

O

Opiskelija : Korkeakouluissa ei ole yhtään oppilasta, ainoastaan opiskelijoita.

Opiskelijakunta : Ammattikorkeakoulun lakisääteinen edunvalvoja, joka edustaa kaikkia ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Käytetään myös lyhennettä ”opku”.

Opiskelijakunnan jäsen : Opiskelija, jolla on opiskelijakortti ja siinä voimassa oleva lukuvuositarra.

OPS: Opetussuunnitelma, koulutusohjelmakohtainen.

P

Paikallisyhdistys : Ainejärjestöjen tapaan yhdistys, joka palvelee koulutusohjelman opiskelijoita ajaen näiden etuja ja järjestäen toimintaa. Paikallisyhdistykset toimivat kaikilla kampuksissa lukuunottamatta Pasilaa.

POMO: Yleisnimitys esimiehelle, mutta myös Matkailun koulutusohjelma.

Pore ry : Haaga-Helian Haagan toimipisteen paikallisyhdistys.

R

RUOKA: yleisnimitys sapuskalle, mutta myös Ruokatuotannon johtamisen koulutusohjelma.

S

SAMOK ry : Suomen opiskelijakuntien liitto, johon Helga kuuluu. Helga ajaa Haaga-Helian opiskelijoiden etua valtakunnallisesti SAMOKin kautta.

SAMPO: Sales and marketing –koulutusohjelma.

Sharepoint: Pilvipalvelu, jossa MyNet, opiskelijoiden sähköpostit sekä työskentelyvälineet toimivat.

Sillikset : Vuosijuhlan jälkeinen silliaamiainen, jolla harvoin tarjoillaan silliä.

Sitsit : akateeminen pöytäjuhla. Sitseillä vieraat kokoontuvat syömään ja laulamaan juomalauluja. Pöytäjuhlaan voi myös kuulua lyhyitä puheenvuoroja, ohjelmanumeroita tai muita perinteitä opiskelijayhteisöstä riippuen. Käyttäytymissääntöjen rikkomisesta rankaistaan usein leikkimielisesti. Pukukoodina voi olla haalarit, siisti asu, naamiaisasu tai miehillä tumma puku ja naisilla cocktail-asu.

Sture ry : Finanssialan opiskelijoiden aineyhdistys. Entinen Vallilan kampuksen paikallisyhdistys, joka siirtyi Pasilaan 2015.

T

Tahkon Talli ry : Haaga-Helian Vierumäen toimipisteen paikallisyhdistys.

Talko ry : Haaga-Helian Pasilan toimipisteen liiketalouden opiskelijoiden aineyhdistys.

Tenttis: Haaga-Helian sähköinen tenttipalvelu.

TIKO : Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma.

TOBBA: Tourism –koulutusohjelma.

Tutkintolautakunta: Tutkintolautakunta käsittelee opiskelijoiden tekemiä valituksia koskien opintosuorituksien arviointia tai muualla suoritettujen opintojen hyväksilukemista.

Tutor : Tehtäviinsä koulutettu opiskelija, jonka tehtävänä on ohjata ja opastaa toisia opiskelijoita.

V

VIMA: Visuaalisen markkinoinnin koulutusohjelma.

Vuosijuhla : Istuva illallisjuhla ,jota vietetään opiskelijajärjestön syntymäpäivän kunniaksi. Järjestöstä riippuen muodollinen tai sitsimäinen sisältäen usein juomalauluja. Käytetään myös lyhennettä ”vujut”.

W

WinhaWille : Haaga-Helian opintorekisteri, jossa ylläpidät tietojasi ja tarkastat arvosanasi, sekä ilmoittaudut opintojaksoille.